Kymmenessä vuodessa ulkomaalaisten osuus meidän vankiloissamme on kasvanut 76 prosenttia.
Islannin parlamentti hyväksyi kesäkuussa määräaikaisen lain, jonka mukaan karkotuspäätöksen saanut ulkomaalainen vanki voidaan vapauttaa ehdonalaiseen jo kolmanneksen rangaistuksesta suoritettuaan. Vapautumista seuraa karkotus. Vangille määrätään maahantulokielto ja tilanteen mukaan koko Schengen-alueelle.
Perussuomalaiset haluaa saman mallin myös Suomeen. Näin saamme vankiloihin tilaa ja säästämme rahaa.
#vankilat #perussuomalaiset #ps #rikollisuus #maahanmuutto
Jatkamme edelleen maahanmuuttopolitiikan kiristämistä. Jos oikeutta olla Suomessa ei ole, silloin maasta joko poistutaan tai maasta poistetaan.
Maasta poistamisen välttelyyn ja tahalliseen viivyttämiseen puututaan entistä tiukemmin. Viranomaisille annetaan vahvemmat keinot ottaa säilöön henkilöitä, jotka välttelevät viranomaisia tai vaikeuttavat palautustaan.
Lisäksi perheenyhdistämisen tulorajoihin on luvassa korotuksia. Tulorajat tarkistetaan jatkossa vuosittain, jotta ne vastaavat paremmin elämisen kustannuksia.
#siksiPS #perussuomalaiset #ps #maahanmuutto
Maahanmuuton ongelmista pitää puhua avoimesti, mutta puheen tasolle ei koskaan saa jäädä. On löydyttävä myös tekoja.
Se ei auta, että vähän flirttaillaan maahanmuuttopolitiikan tiukennusten suuntaan, jos tosiasiassa ei ajeta mitään tiukennuksia eteenpäin.
Perussuomalaiset ovat ajaneet ja vieneet maaliin läjäpäin tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan tällä kaudella. SDP on äänestänyt lähes kaikkia tiukennuksia vastaan.
#perussuomalaiset #ps #maahanmuutto
Perussuomalaiset retweeted
Aamun gallupissa PS jatkaa kasvuaan ja toiseksi suurimpana puolueena. Nousua on keväästä alkaen jo yli 3 %-yksikköä.
Huomionarvoista on, että mittausaikana PS esitteli puolueista laajimman 9+1 miljardin säästölistan. Emme kaunistelleet talouden tilaa emmekä vaikeitakaan toimia, vaan tarjosimme realistisen vaihtoehdon.
Se on oikea linja ja uskon suomalaisten veronmaksajien arvostavan johdonmukaisuutta.
Nyt on lopuissakin puolueista aika tarjota omat vaihtoehdot ensi vaalikaudelle. Mistä säästetään ja kenen veroja korotetaan? Enää ei riitä SDP:n ja keskustan vain hokea eitä muiden ratkaisuille. Niin ei maata johdeta eikä taloutta korjata.
Vaihtoehtoja odotellessa me perussuomalaisissa jatkamme työtä kohti ensi kevään eduskuntavaaleja ja tehdäksemme Riikasta pääministerin! 🇫🇮
Meidän tulee painottaa tavallisia kansalaisia ja heidän turvallisuuttaan.
Niiden, jotka eivät osaa olla ihmisiksi vaan syyllistyvät muiden henkeä ja terveyttä vaarantaviin rikoksiin kuuluu olla lukkojen takana, jotta muut voivat elää rauhassa.
Siksi tuomme Suomeen varmuusvankeuden eli aidon elinkautisen.
#ps #perussuomalaiset #rikokset #elinkautinen #varmuusvankeus
Muistutuksena! Riikka kiertää Varsinais-Suomessa perjantaina 6.11. ja lauantaina 7.11. Tulkaahan moikkaamaan!☀️🌼
#ps #perussuomalaiset
SDP jatkuvasti toteaa, että tarvitsemme merkittävästi lisää ulkomaalaisia osaajia.
Miksi Suomessa tällaisen osaajan tuloraja on 1600 euroa kuukaudessa, kun köyhyysrajakin on sen yläpuolella? Miksi osaaja Suomessa tienaisi 1600 euroa kuukaudessa ja Ruotsissa lähes tuplasti enemmän?
#ps #perussuomalaiset #tuloraja #työperäinenmaahanmuutto
Perussuomalaiset retweeted
Pääkaupunkiseudulla on jo nyt 25 sellaista koulua, joissa suomalaiset ovat vähemmistössä. Luku kasvaa nopeasti.
Koulujen tilanne on päivitetty Väestökelloon. Katso, jos uskallat.
👉 vaestokello.fi/
Perussuomalaiset retweeted
Tältä näyttää laillistettu syrjintä Suomessa. Tampereen kaupunki on päättänyt maksaa yrityksille 3000 euron rekrytukia, mutta vain ulkomaalaisten palkkaamiseen.
Luit oikein. Tukeen ei ole oikeutettu suomalainen opiskelija eikä suomalainen työtön. Vastaavia suomalaisia syrjiviä tukia on otettu käyttöön Tampereen lisäksi myös Helsingissä ja Turussa.
Meillä Tampereella on yli 20 000 työtöntä. Avoimia työpaikkoja paljon vähemmän. Silti kaupungin päättäjät hokevat, miten juuri nyt on tasattava ryhmien eroja työnsaannissa eli suosittava ulkomaalaisia eli sorsittava suomalaisia. Kaupunki siis päättää käyttää tuhansia tamperelaisilta pakolla kerättyjä veroeuroja siihen, että yksityisiä yrityksiä ohjataan työllistämään ennemmin ulkomaalaisia kuin suomalaisia.
Sairasta. Millainen maa tekee näin omilleen? Millainen maa edes sallii omiaan kohdeltavan näin lain edessä?
Taistelimme tätä vastaan Tampereen kaupunginvaltuustossa. Pormestarikoalitio SDP:n ja kokoomuksen johdolla veivät asian läpi perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta. Valitettavasti.
Koska kaikkien kuntien ja kaupunkien valtuutetut eivät pidä suomalaisten puolta, nämä suomalaisia syrjivät "rekrytuet" ja "kansainvälisyyssetelit" tulisi kieltää eduskunnassa lain tasolla.
Suomalainen ei voi olla toisen luokan kansalainen omassa maassaan.
Perussuomalaiset retweeted
Oli kyllä taas merkillinen välikysymys.
Pääoppositiopuolue ja välikysymyksen alullepanija Sdp on vastustanut käytännössä kaikkia hallituksen tekemiä toimia, joilla arjen kustannuksia on hillitty.
Ja edellisellä kaudella itse puikoissa ollessaan myös vei niitä läpi.
Samaan aikaan, kun oppositio on vaalien lähestyessä kovasti huolissaan arjen kustannuksista, he tarjoavat silti vaihtoehdoissaan toimia, jotka nimenomaisesti nostaisivat kansalaisten arjen kustannuksia. Melko ristiriitaista, eikö?
Lisäksi mm. SDP on vastustanut käytännössä kaikkia hallituksen tekemiä toimia, joilla arjen kustannuksia on hillitty.
Opposition linja on räikeässä ristiriidassa heidän omien puheidensa kanssa.
#ps #perussuomalaiset #oppositio #politiikka
Vasemmisto-opposition välikysymys on silkkaa sumutusta.
Heidän omilla toimillaan suomalaisten arjen kustannukset olisivat katastrofaaliset.
#ps #perussuomalaiset #välikysymys #oppositio
Opposition vaatimukset hallitukselle koskien arjen kustannusten hillitsemistä ovat kaksinaamaisia.
SDP ja keskusta itse ovat joko toteuttaneet tai esittäneet toimia, joilla arjen kustannukset nimenomaan kasvavat.
Opposition puheet ja teot kertovat eri tarinaa.
#siksiPS #ps #perussuomalaiset #oppositio #välikysymys
SDP:n tämän vuoden vaihtoehtobudjetissa jakeluvelvoitetta ja polttoaineverotusta korotettaisiin.
Samalla SDP haukkuu hallitusta liian vähäisistä toimista arjen kustannusten hillitsemiseksi, vaikka he itse siis nostaisivat toimillaan esimerkiksi polttoaineiden hintaa.
SDP ajaa kaksilla rattailla. Tähän sumutukseen ei saa langeta.
#ps #perussuomalaiset
Vilhelm Junnila Ylen aamussa ja Ykkösaamussa huomenna tiistaina 3.11. klo 6.40!
Aiheena energian hinta ja opposition välikysymys!🔥
#ps #perussuomalaiset #ylenaamu #ykkösaamu
Muistutus: Lulu Ranne huomenna tiistaina 3.11. tavattavissa Hämeenlinnassa klo 11-12!🌼
Tervetuloa moikkaamaan!
Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista on saatava tuntuvat tuomiot. Ei voi olla niin, että henkilö syyllistyy esimerkiksi useaan raiskaukseen tai törkeään pahoinpitelyyn ja saa paljousalennusta tuomioonsa.
#ps #perussuomalaiset #rikokset #rangaistukset
Riikka kiertää Varsinais-Suomessa ensi viikolla! Perjantaina 6.11. Turussa ja lauantaina 7.11. Maskussa, Kaarinassa ja Paimiossa!
Tulkaahan moikkaamaan!🌼
#ps #perussuomalaiset
On täysin kestämätöntä suomalaisten kannalta, että kaiken tämän velkaantumisen keskellä Suomi käyttää varsinaiseen kehitysyhteistyöhön 500 miljoonaa euroa vuosittain.
#ps #perussuomalaiset #kehitysapu #säästöt
Lulu Ranne tavattavissa Hämeenlinnassa tiistaina 3.11. klo 11.00-12.00!
Tervetuloa moikkaamaan!
#ps #perussuomalaiset














