Tuomo Björksten

EX-TOIMITTAJA PALJASTAA TOTUUDEN HESARIN KULISSEISTA – AGENDAJOURNALISMISTA JA KLIKKIEN HAKEMISESTA On kulunut tasan 10 vuotta siitä, kun jätin Helsingin Sanomat. Työskentelin Hesarissa 2007–2013 eri rooleissa uutistoimittajasta esihenkilöön, kunnes päädyin kasvuyritysmaailmaan. Olen yhä monelle tutulleni ex-toimittaja. Saan siksi kuulla avautumista mediasta, vielä 10 vuoden jälkeenkin. Erityisesti kaksi syytettä toistuu: Eri tiedotusvälineillä on eri aiheissa agenda. Ja tämän sukulainen: media kirjoittaa tarkoitushakuisesti klikkien perässä. Olen pitkästynyt vastaamaan väitteisiin, joten tässä on mielipiteeni niistä. *** “Hesari kirjoitti asiasta X yksisilmäisesti, Hesarilla on asiassa agenda.” Kirjoittiko _Hesari_ todella jotain – vai yksittäinen toimittaja? Tämä on avainasia median toiminnassa. Yksittäisen kulttuuritoimittajan kritiikki tai taloustoimittajan kärkevä kolumni on useimmiten juuri sitä: hänen mielipiteensä. Siitä ei lähtökohtaisesti ole sovittu toimituksen (saati koko viestimen) sisällä enempää, kuin että esihenkilö on kuitannut idean. Tiedotusvälineet eivät yleensä yritä käsitellä isoa aihetta kokonaisuudessaan yhdessä jutussa. Siksi yksittäiseen juttuun valitaan jokin tietty näkökulma. Tämä terävöittää juttua, mutta voi saada sen tuntumaan tarkoitushakuiselta. Uutismedian vinkkelistä asia kuitenkin tasapainottuu, kun isoista aiheista julkaistaan ajan kuluessa lisää juttuja eri näkökulmista. Tavoite on, että ne piirtävät yhdessä aiheesta kokonaiskuvan. Erilaisia perspektiivejä, ideoita ja aihepiirien tuntemusta pyritään lisäämään myös palkkaamalla toimituksiin ihmisiä erilaisilla koulu- ja muilla taustoilla. Näin viestimet toivovat päätyvänsä edustamaan erilaisia mielipiteitä. (Ja ei, toimitukset eivät koostu vain vihervasemmistolaisista. Toimitukset koostuvat kylläkin ihmisistä, jotka näkevät yhdeksi median tehtäväksi pitää heikompien puolta, mutta se ei kulje puoluekannan kanssa yksi yhteen.) Pääkirjoitukset ovat tietynlainen poikkeus mainittuun. Ne kertovat virallisestikin tiedotusvälineen linjasta. Tosiasiassa pääkkäreitäkin joudutaan kuitenkin tehtailemaan pienellä porukalla joka päivä mitä erilaisimmista aiheista. Siksi nekään eivät aina heijasta muuta kuin yksittäisen pääkirjoitustoimittajan näkemystä parin taustapuhelun pohjalta. Ja kyllä: yksittäisillä toimittajilla voi olla jossain aiheessa agenda. Mutta sellaiset toimittajat eivät ole työkavereidensa keskuudessa kovin arvostettuja. Toimittajat arvostavat kovaa työtä, selkeää ilmaisua ja kuvien kumartelemattomuutta. Sitä, että joku osaa kaivaa kiinnostavia, paikkansapitäviä uusia tietoja. Eivät sitä, että joku käyttää valtaansa väärin. *** “Laatuviestimetkin jahtaavat nykyään vain klikkejä.” Mistä viestimestä on kyse? Yle elää verovaroista, Iltalehti ei. Tämän takia klikit eivät tuo Ylelle mainostuottoja. IL:lle sivunäytöt taas ovat suora elinehto. (Toki Ylenkin on oikeutettava olemassaolonsa kiinnostavuudella.) Hesari on nykyään ainoa valtakunnallinen yleismedia, joka rahoittaa itsensä valtaosin tilausmaksuilla. Tämän vuoksi HS:n toimitus vahtaa, millaiset jutut tuovat uusia maksavia asiakkaita, ja mitkä tekstit saavat nykyiset maksajat pysymään asiakkaina. Käytännössä toimitus pyrkii tasapainottelemaan kiinnostavuuden ja laadukkuuden välimaastossa. Eli tavoitellaan juttuja, jotka lukijat klikkaavat auki, mutta jotka he myös lukevat loppuun. Ja joita he jakavat ystävilleen. Fun fact: Jos näet Hesarissa puhtaan klikkiotsikon, taustalla saattaa olla tilanne, jossa yksittäinen toimitus koettaa osoittaa talon sisäisessä kisassa arvonsa tuomalla sivuilleen kävijöitä. (Tai sitten yksittäinen otsikoija vain iloittelee iltavuorossa.) *** On vielä yksi asia, joka voi vahvistaa mielikuvaa siitä, että viestimellä on agenda tai pakkomielle klikkeihin. Se on algoritmi. Kun klikkaat uutisviestimen etusivulle, merkittävä osa isolla näkemistäsi jutuista on automatisoitu tarjolle, koska muut ihmiset ovat datan perusteella olleet niistä kiinnostuneita. Toisin sanoen: koska ihan itse klikkaamme, jaamme ja luemme provosoivia otsikoita ja tekstejä, päädymme näkemään niitä enemmän kuin haluaisimme. (Algoritmistä pääsee hyvässä ja pahassa eroon, kun avaa printtilehden. Siellä näkee pykälää paremmin, miltä uutistarjonta näyttää, kun toimitus saa painottaa juttujen näkyvyyttä journalistisin kriteerein.) Lopuksi mainittakoon, että toimittajatkin ovat ihmisiä. Klikkiotsikot ärsyttävät myös heitä. Siksi mikään tiedotusväline ei pohjimmiltaan jahtaa vain “klikkejä”. Tavoite on sellaiset terveet rahavirrat, joilla voi maksaa palkkaa joukolle toimittajia ja kuvaajia. Muuten viestin kuolee pois. Sitten se ei voi kertoa maailmasta enää kenellekään. *** [PS. Teksti oli menossa Hesariin tämän viikon kolumnikseni. HS:n sunnuntaissa alkoi kuitenkin _juuri_ viikko uusi media-aiheinen kolumnipaikka, jolle en kirjoita. Totesimme, että menisi pakan hämmentämiseksi laittaa tätä samalle viikonlopulle Visioon – siksipä julkaisu eksklusiivisesti somessani!]