Markus Pitkänen

Demarien talouslinja, anyone?  Aika hiljaa ollaan politiikan vasemmalla laidalla, vaikka ollaan tultu syksyä jo aika pitkälle. Useammalla tässä jo sormet naputtavat pöydän pintää SDP:n talousvaihtoehtoa odotellessa. Ei vain näy eikä kuulu.  Sopeuttamisvaihtoehto on kiinnostava useammastakin syystä. Ensinnäkin puolue johtaa selvästi gallupeja ja tavoittelee vahvasti pääministeripuolueen asemaa. Toisekseen puolue on kovaäänisesti vastustanut lähes kaikkia hallituksen tällä kaudella tekemiä säästöjä ja uudistuksia ja luvannut peruuttaakin niitä. Nyt kuitenkin tarvittaisiin vähintään 8 miljardin säästölista näiden tämän kauden toimien päälle. Jos peruutat jo tehtyjä tai esität muuten lisää menoja, tarvitset aina enemmän säästöjä. Kolmanneksi SDP on etukäteen tyytynyt vain luettelemaan toimia, joita sen listalta ei löydy. Yhtä ainutta ns. vaikeaa tai poliittisesti epämieluisaa säästöä puolue ei ole kyennyt oppositiossa nimeämään - eikä sitä ennen hallituksessa tekemään.  Puheenjohtaja sai syksyn aikana kylläkin aikaiseksi kirjan verran omia nuoruustarinoitaan, mutta säästölistasta ei ole kuultu kuin "tulee sitten joskus"-lupailuja.  Siinä missä demarit himmailee, ärhäkämpi sisarpuolue suorittaa. Vasemmistoliiton talouslinja on selvä, joskin massivisiin veronkiristyksiin pohjautuva malli on irti todellisuudesta. Tästä huolimatta vasemmistoliiton kannatus on nosteessa. Suorapuheisuus ja oma vaihtoehto selvästi kiinnostavat. Antti Lindtmanin kannattaisikin tässä asiassa ottaa oppia Minja Koskelasta ja tuoda oman puolueensa vaihtoehto julkisuuteen. Säästö- ja verovaalit näistä on joka tapauksessa tulossa. Ei kai se niinkään voi mennä, että kun kaikki muut puhuvat Suomen talouden kuntoonlaittamisesta, Antti puhelee omista poikavuosistaan?  Toisaalta ymmärrän hyvin SDP:n vaiteliaisuuden. Kun ei sano mitään, ei riskeeraa mitään. Antti Lindtman pelkää pääministeriyden valuvan kauemmaksi, mikäli hän avaa demarien veroja ja leikkauksia yhtään enempää - tai välillä tuntuu, että mikäli hän edes avaa suunsa.  --- Oletteko muuten huomanneet, että Suomen taloudella menee varsin hyvin, vaikka maailmalta heitellään kapuloita rattaisiin?  "Teollisuus jyskyttää nyt poikkeuksellisen vahvasti" (Talouselämä) "Tilauskirjat ovat selvästi paremmalla tasolla kuin useaan vuoteen." (Keskuskauppakamari) "Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat syyskuussa peräti 24,5 prosenttia vuotta aiemmasta." (Talouselämä) "Teknologiateollisuuden työllisyys kasvoi eniten kolmeen vuoteen" (Yle) "Suomen teollisuudesta hurjat luvut" (Kauppalehti) Työpaikkoja syntyy lisää muun muassa teknologiateollisuuteen, palveluihin ja puolustusalalle. Nopeamminkin niitä saisi toki syntyä. Olemme kovalla takamatkalla, kuten suomalaisten elintasonkin kanssa.  Metalliteollisuudessa syyskuu oli jo kymmenes kasvukuukausi peräkkäin. Suomen Yrittäjien mukaan teollisuuden kuluvan vuoden kasvuvauhti on ollut reipasta, ja hyvät tilausluvut vahvistavat kuvaa Suomen talouden elpymisestä, ketoo Yle.  Tällaiset muutokset eivät synny itsestään. Ne rakennetaan. Välillä valtion tulee auttaa rakentamisessa. Välillä sen täytyy ymmärtää pysyä poissa tieltä. Missään tapauksessa valtion ei tule sälyttää kohtuutonta vero- tai sääntelytaakkaa yrittäjien niskaan.  Ruotsissa poliittiset puolueet vasemmistosta oikeistoon ovat kauan ymmärtäneet, ettei hyvinvoinnin luomisen edellytyksiä saa tuhota. Ensin on luotava vaurautta, jotta sitä voidaan jakaa. Toivottavasti täällä päästään jollain aikavälillä samaan. Pahasti näyttää kuitenkin menevän asetelma toiseen suuntaan.  Uskon ja luotan siihen, että saamme eduskuntavaalien alle välttämättömien säästöjen rinnalle hyvän ja ymmärrettävän talouskeskustelun siitä, miten kansakunta rakentaa itselleen lisää työtä ja osaamista, lisää teollisuutta, lisää työpaikkoja, lisää kauppasuhteita, lisää luottamusta.  Huolenpito ihmisistä ja muista tärkeistä asioista edellyttää huolenpitoa taloudesta. Ei voi olla toista ilman toista.