Tommi 4.0

Olin pelokas lapsi ensimmäiset kymmenen kaksitoista ikävuotta. Pelkäsin aivan kaikkea. Parivuotiaana olin pelännyt jopa voikukan ilmassa pöliseviä siemeniä. Lievästi hysteeriset vanhemmat olivat tietenkin suurin syypää tähän kaiken pelkoon; hissiin jäi jumiin ja tukehtui, veteen hukkui, televisio saattoi räjähtää koska vain, pöydälle jätetyt paristot päätyivät (ja mikä tahansa muu oravaa pienempi) ”karkkeina” lasten suihin ja niihin tukehtui, makeasta sai sokeritaudin johon kuoli tuskallisesti, Afrikan lapset taasen kuolivat nälkään jos jätti ruokaa lautaselle, isommat pojat vetivät dunkkuun, uudenvuoden paukut silpoivat sormet ynnä silmät, ja kynttilät sytyttivät kodin tuleen. Tämän kaiken päälle pelättiin vielä ydinsotaa, hullun lehmän tautia ja kaikkea muuta järjetöntä. Kun mentiin rantsuun, muistettiin että auringonotosta sai ihosyövän ja kaihin. Lapset saivat kyllä mennä telmimään rantahietikkoon, mutta siellä oli melko varmasti huumeneuloja, joihin astumalla sai HIVin, hepatiitin ja yliannostuksen. Kun pikkusysteri syntyi, vietiin minut seurakunnan päiväkerhoon pois kotoa sähläämästä. Kuljin jo tuossa vaiheessa seiniä pitkin kuin hämähäkki, etten vain olisi kompastunut naamalleni ja tukehtunut omaan vereeni (no joo vähän on värikyniä mukana) ja sitten sain vielä kuulla seurakunnan tädeiltä perisynnistä ja ties mistä Jumalan rangaistuksista. Kiva pelätä aivan kaikkea koko elämäsi ja potea huonoa omaatuntoa kaikesta tekemästäsi, sillä aina on ollut ihmisiä, joilla menee huonommin, ja sitten eteen lyödään helvetin lieskat, ikuinen kadotus ja joku ristille naulittu kuivettunut äijänkäppänä, joka on tapettu minun syntieni tähden. Suorastaan menetin elämäniloni alle viisivuotiaana. Onneksi opin sentään kiroilemaan miehekkäästi siellä seurakunnan kerhossa. Kun koulu alkoi, jatkoi pelottelu. Heti ensimmäisenä päivänä kerrottiin, että tästä eteenpäin hommat muuttuvat vain vaikeammiksi ja vaikeammiksi. Mieti, että olet jo valmiiksi kauhusta jäykkänä ja juuri pääset rentoutumaan ”Eihän tämä niin kamalaa ole”, niin joku omia vanhempia vanhempi tyyppi kertoo, että tänään te pärjäsitte, mutta huomenna alkaa prässäys! Toisena päivänä sanottiin, että yläasteella pitää osata koko kertotaulu ulkoa. Otin kaiken kirjaimellisesti ja näin painajaisia yläasteesta, jossa piti osata satoja tuhansia laskutoimituksia ulkoa (olisin voinut toki käyttää järkeäni ja pohtia, osaisivatko esimerkiksi omat vanhempani koko kertotaulun, joka ikisen laskutoimituksen ulkoa). Olin suhteellisen varma, etten selviäisi ala-asteesta hengistä ja jos selviäisin, niin viimeistään yläaste tekisi minusta selvää, ja hyvä niin sillä tietojeni mukaan yläasteen jälkeen piti mennä armeijaan ja siellä piti uida, taito jota en ollut oppinut (koska veteen hukkui), joten yläasteen jälkeen lopullinen kohtaloni oli siis hukkua armeijan vesiesteeseen tornisteri selässä. Kouluikäisenä pelkäsin siis aivan kaikkea ja sen lisäksi myös koulua, kokeita, opettajia ja muita oppilaita, jotka olivat ensimmäisen viikon aikana tajunneet heikkouteni ja nämä ryhtyivät systemaattisesti kiusaamaan ja eristämään minua. Kehitin kroonisen migreenin, makasin viikonloput sängyssä peiton alla ja pelkäsin kuolevani. Koska jokaisella reaktiolla on vastareaktio, kostautui tämä aivan täysin kaiken pelkääminen. Sen sijaan, että olisin yrittänyt rationalisoida pelkojani ja asettaa niitä jonkinlaiseen järjestykseen, hylkäsin logiikan työkalut ja vedin suoraan yli. Suoraan syvään päätyyn. Ryhdyin ottamaan asioista selvää, yleensä konkreettisella tasolla. Purin kaikki laitteet mitkä sain käsiini, television, puhelimen, polkupyörän takanavan, aivan kaiken, saadakseni selvää, kuinka ne toimivat ja mikä niissä on niin vaarallista, ettei niitä voinut käsitellä. Ryhdyin suhtautumaan varauksella kaikkeen mitä vanhemmat ihmiset sanoivat, koska empiiristen havaintojeni mukaan maailma ei ollut niin vaarallinen paikka, kuin mitä väitettiin. Ryhdyin lukemaan intohimoisesti, päästäkseni jyvälle asioista, joita en voinut purkaa. Opin hyvin nopeasti, että opettajiin ei voinut luottaa. Ydinvoima ei ollut vaarallista eikä lysergihapon diaetyyliamidia annosteltu suonensisäisesti. Roolipelaaminen ja kahvinjuonti eivät myöskään johtaneet saatananpalvontaan. Minusta kasvoi häijy aikuinen, äärirationalisti, joka pystyi logiikalla ja järjellä ratkaisemaan aivan kaiken. Ja minua vituttaa katsoa tätä maailmaa, jossa tehdään huonoja päätöksiä tunteiden ja pelkojen takia. Autoa voi ajaa, vaikka ei olisi lukenut ohjekirjaa läpi. Radion painikkeita voi painella, vaikka ei tietäisi mitä niistä tapahtuu (radio ei hitto soikoon hajoa siitä). Panacodeja voi ottaa viinan kanssa ja samaten diapameja, kunhan ei ota liikaa. Huumeet eivät ole vaarallisia, vaan niihin liittyvä elämäntapa, ja alkoholi on huume siinä missä heroiini ja kannabiskin. Kaiken pelkääminen jätti myös syvät jäljet. Rämäpäistä heittäytyjää minusta ei tullut, vaikka äärirationalisti minusta kasvoikin. Olen huolehtija. Jos olen ryyppäämässä porukalla, en koskaan menetä tolkkuani, katson aina, että kaverit pääsevät kotiin turvallisesti. Kännykkääni on tallennettu kaikki tärkeät numerot ja laukussani kulkee sortimentti yleisimpiä kipu- ja allergialääkkeitä, pikaliimaa ja laastareita. Kun töissä joku kertoo muuttavansa, muistutan kotivakuutuksesta ja sähköistä, ja pusken tallennetut numerot viestinä muuttajalle. Osaan ulkoa suurimman osan kissoille ja koirille myrkyllisistä ruoka-aineksista, koko Helsingin kantakaupungin kartan ja ylipäätänsä puoli googlea, siltä varalta että joku tarvitsee jotain elintärkeää nippelitietoa. Pelot ovat turhia vain, jos niistä ei ota opikseen. Elämä on matka, jota ohjaa sattumankauppa ja vähäisissä määrin aikaisempiin kokemuksiin perustuvat päätökset. Kannattaa elää ja pelätä mahdollisimman vähän.

Yksi vaalien teemoista oli kannabiksen laillistaminen. Toivottavasti Suomessa ei koskaan laillisteta tuota paholaisen parsakaalia, psykoottista hulluutta ja riippuvuuden noidankehään suistavaa kammottava yrttiä! Kuten kaikki fiksut aikuiset tietävät, on helvetin vaarallista touhua laillistaa huumemyrkky! Meillä suomalaisilla on geneettinen alttius alkaa kannubiksien väärinkäyttäjiksi, maailmallahan ihan yleisesti puhutaan "Suomalaisesta pilvipäästä" kun tarkoitetaan ihmistä joka ottaa heti perjantaina töiden jälkeen kymmeniä cannabispiikkejä ja toikkaroi sekavana riitaa haastaen, mahdollisesti ajaa perheensä lumihankeen kesken kauneimman kesän. Kuinka lukemattoman monta perhettä on hajonnut, kun kristilliset perhearvot hylännyt perhe on päättänyt katsoa sormien läpi paholaisen parsakaalin imemistä tai piikittämistä suoraan verenkiertoon silmämunan kautta ja sitten on päädytty lehtien palstoille kun kirves kourassa ollaan riehuttu? Gannabiksen säännöllinen käyttö aiheuttaa mm. pahanhajuista hikoilua, silmien pullistumista, lukihäiriön, kakkaamisongelmia, karvoja jalkapohjissa, häntäluun liikakasvua sekä kierosilmäisyytttä. Mielenterveysongelmista puhumattakaan! Ja "pilven" vaarattomuuskin on kyseenalaista, minäkin tunnen tapauksen jolle kävi köpelösti!  Mummon kummin kaiman serkun parturin velipoika oli tulossa Jyväskylästä Helsinkiin tapaamaan isoäitiään joka asui Kannelmäessä. Peläten, että hesalaiset raggarit hakkaisivat "landejuntin" tämän avatessa suunsa tietä kysyeessä, oli tämä henkilö opetellut sitä hesan slankia, jota joka paikassa hesoissa haastellaan! Rautatieasemalla hän oli sitten kysynyt vastaantulijoilta "Jou, miten mä pääsen Kantsuun?" luullen, että Kannelmäki on slankikielellä Kantsu.  No nämä tuntemattomat asemalla hengaajat olivatkin olleet vaarallisia huimausainediilereitä ja tämä Jyväskyläläinen nuorimies oli tietämättään tilannut heiltä YLIANNOSTUKSEN KANNABIKSIA! ("Kantsu" tarkoittaa katuslangissa kaikkein vahvinta, tislaamalla valmistettua gannabics sadivaa, eli kannubista). Siinä ei ehditty kissaa sanoa kun kymmeniä kannabikspiikkejä oli ruiskutettu tähän onnettomaan sieluun joka jäi välittömästi koukkuun tähän iljettävään huimausainekseen!!!  Hän selvisi vaarallisesta kannunbischyliannostuksesta, mutta syrjäytyi ja muutti Keravalla ja hänen hikensä alkoi haista kuten narkomaaneilla, ja hän alkoi pukeutua räsymatosta tehtyyn ponchoon, kuten narkomannit pukeutuvat ja hän joutui myymään kiiltokuvakokoelmansa sekä lapsesta asti keräämänsä Supikoira Roi kirjansa rahoittaakseen mm. Eri keeperin imppaamisen ja muiden huumeiden käytön. Ja tämä tarina on tosi.